Hei,

Eilinen salipäivä tuntui tänään kun heräsin, muutama pieni venyttelyliike aamuhorroksessa sai rintalihakseni muistuttamaan olemassa olostaan. Kivunsekaisenshokin jälkeen hymy virkosi kasvoilleni ja totesin mielessäni " On ne näköjään vielä tallella siellä jossain".

Tämä pieni positiivisuuspistos sai aamun alkamaan mukavammin. Yleensä venytän sängystä nousua mahdollisimman pitkään,kunnes on ihan pakko nousta ylös ja lähteä töihin. Tänään tein poikkeuksen ja nousin tuon pienen episodin jälkeen heti sängystä ja painelin keittämään kahvia. Yleensä en kerkeä aamukahvia juomaan kun vasta töissä, mutta tänään kerkesin jopa lukemaan hieman lehteä ja nauttimaan kupillisen kahvia kaikessa rauhassa.

Tästähän voisi ottaa itselle uuden rutiinin. Voisi myös yrittää lisätä aamupalan, jota en yleensä syö. Tämä varmasti auttaisi paremmin jaksamaan lounaaseen asti, eikä tulisi lounaalla sitten hamstrattua liikaa ruokaa ja syömään itseään ähkyksi. Jostain olen lukenut, että pienet välipalat pitkin päivää olisivat paljon parempi vaihtoehto painon pudotuksen kannalta kuin aterioiden vähentäminen. Täytyy tätä asiaa alkaa tutkimaan tarkemmin. Tietenkin on tärkeää katsoa mitä suuhunsa laittaa, mutta varmasti on yhtä tärkeää katsoa milloin ja miten sitä ruokaa suuhunsa laittaa.

Mitä enemmän tähän elämäntaparemonttii perehdyn sitä enemmän esille tulee asioita joita pitää ottaa huomioon. Pelkkä liikunan lisääminen ja terveelliseen ruokaan siirtyminen ei riitä. Pitää löytää tasapaino tuon kaiken välillä. Pitää liikkua, syödä terveellisesti ja oikein, muistaa levätä ja ruokkia mieltä. Keho on kokonaisuus jossa on monia osa-alueita ja vain parantamalla yhtä ei voi saada kokonaisvaltaista hyvää oloa.

Nyt mielessäni kävi haukkasinko liian ison palan, onko minusta selvittämään itselleni tätä kaikkea? Toisaalta onko minulla vaihto-ehtoja? Tietenkin voisin palata entiseen, mutta tiedän ettei se tuo minulle onnea ja hyvää oloa vaan päinvastoin. Ei auta muu kuin ottaa härkää sarvista kiinni ja alkaa enemmän tehdä töitä. Luovuttaminen ei oikeen istu enään tähän hetkeen ja uuteen minään. Luovuttaminen on helppoa tarvitsee vain antaa olla. Mutta siitä ei saa samanlaista tyydytystä, kuin tehdä kovasti töitä jonkun asian eteen ja onnistua siinä.

Ei asioiden tarvitse tapahtua heti ja nyt tämä on edelleenkin maraton ei sprintti. Täytyy vain malttaa mieli ja edetä hitaasti ja rauhallisesti kohti parempaa elämää.

Ei muuta kuin totuutta etsimään tuolta jostain... Mukavaa keskiviikkoa kaikille. Tänään on sitten taas jo perinteeksi tulleen kävelylenkin vuoro, ehkä sen aikana saan taas uusia ideoita kuinka voisin hyvinvointiani lisätä.

Pitäkää lippukorkealla.

- Marko