Hei,

On tässä tullut hieman taukoa tänne kirjoittelusta. Kiirettä on riittänyt, ettei ole kerennyt edes syventymään päätteen eteen hetkeksi ja avaamaan tuntojani. Elämäntaparemontti etenee samaa rataa kuin ennenkin. Elämä luistaa ja maistuu päivä päivältä paremmalta ja paremmalta.

Olin tuossa yrityksen juhlissa viikonloppuna ja siellä olutta tuli hieman maistettua. Muutaman päivän henkinen krapula oli siitä seuraksena. Olen edelleenkin sitä mieltä, että kyllä tuo ääretön dokaaminen on helvetin tyhmää hommaa. Hauskaa oli sitä en kiellä, mutta nuo olotilat sen reissun jälkeen ovat karmaisevia. Enkä puhu nyt fyysisestä krapulasta. Sitä ei yleensä itselläni ole jos väsymystä ei lasketa mukaan, mutta se henkinen olo tila on jotain kauheata. Masentaa, vaikka ei oikeastaan ole edes mitään syytä masentaa. Kyllä tuo jokaviikonloppuinen dokaaminen on nyt viimeistään ohi kohdallani, ei vain jaksa enään.

Harjoituksetkin menivät tuon viikonlopun reissun takia ihan reisille ja tuli syötyä miten sattuu. Muutaman päivän kesti, ennenkuin sain taas rytmistä kiinni.

Tosin harjoitukset ovat nyt koventuneet ja lyhentyneet huomattavasti, kun tilaamani sykemittari vihdoin ja viimein saapui. Kyllä tuo sykemittari on vain ehdoton väline jos haluaa tasapainoista ja laadukasta harjoittelua. Nuo 1 tunnin kävelylenkit eivät missään vaiheessa ole rasittaneet kehoani niin paljon kuin tämän hetkiset lyhyet 30min vedot. Täytyy vain todeta, että tein ennen mittarin tuloa hirveän määrän turhaa työtä.

Tänään harjoituksissa oli juoksua, missä syke piti pitää 155 - 162 tasolla puoli tuntia. Tuntui hyvältä todeta, että etenen noin puolessa tunnissa saman matkan kuin tunnin kävelyssä ja olen jopa oppinut juoksemaan enemmän kuin kävelemään. Eikä tunnu enään lähellekkään niin pahalta kuin aikaisemmin. Ei olisi uskonut helmikuussa, että tämä kaveri ottaa juoksuaskelia kesän kynnyksellä.

Mutta jatkan tästä eteenpäin ja jaan kokemuksiani, jahka olen niitä kartuttanut. Viettäkää mukava viikko. Seuraavaan kertaan.....

- Marko

Hei,

Nyt se sitten tapahtui, maaginen 90kg raja on rikottu ja tämän aamuinen paino oli tasan 89,6kg. Pudotusta toissa viikon sunnuntaihin 1,4kg ja kokonais tulos tällä hetkellä -18,4kg. Ei voi olla kuin onnellinen. Nyt sitten asetetaan seuraava etappi 80kg:maan.

Tiedän jo nyt että homma vaikenee kilo kilolta, mutta motivaatio on kohdillaan. Iloisinmielin siis porhallan taas lenkkipolulle tänään. Syöminen on asettunut uomiinsa, ja jos pudotus jatkuu niin ei ainakaan hetkeen tarvitse ruokavaliota tai liikuntaa tehostaa. Mennään nyt tällä tutulla kaavalla ja katsellaan sitten taas muutaman viikonpäästä pitääkö jotain muutoksia tehdä.

Sykemittari ei ole vieläkään tullut postista, saas nähdä kauan siinä kestää. lupasivat toimitus ajaksi 6-12 työpäivää, joten odotellaan. En tiedä johtuuko ylimääräisestä painosta vai huonoista polvien nivelsiteistä, mutta juokseminen ottaa vielä todella paljon polviin ja sääriin. Olen ottanut nyt jalkatreenin osaksi saliohjelmaa, josko siitä olisi apua myös juoksemiseen. Aika näyttää.

Olen kuitenkin jo pieniä juoksu vetoja lenkillä ottanut, mutta säärien ja polvien kipujen takia joutunut aina palaamaan kävelyyn. Ehkä jalat vaan yksinkertaisesti ei ole vielä tottuneet juoksuaskeliin, joten pitää niitä sitten vain totuttaa juuri noilla lyhyillä vedoilla tai sitten juoksu asentoni on aivan väärä mene ja tiedä täytyy ottaa selvää. Tavoite kuitenkin on, että jossain vaiheessa juoksen tuon 6km lenkin alusta loppuun.

Tämä tässä lyhykäisyydessään, viettäkää mukavaa viikonalkua. Seuraavaan kertaan....

-Marko

 

Hei,

Tänään ajattelin kirjoittella yleisemmin fiiliksistä tämän elämäntaparemontin kulusta ja sen vaikutuksista kehoon ja mieleen. Kun katson taaksepäin aikaa, jolloin en käytännössä tehnyt yhtään mitään. Istuin sohvalla ja lipittelin olutta telvisiota katsellen. En ihmettele ollenkaan, että taustalla velloi kokoajan masennus, ahdistus ja tyytymättömyys omaan itseeni.

Vaikka en itselleni myöntänytkään, että olin huonossa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikkin nyt ihmettelen suuresti kuinka edes jaksoin. Entinen elämäntapani maksoi minulle paljon enemmän kuin olisin ollut valmis maksamaan. Ehkä sitä täytyy tapahtua suuria menetyksiä tai tragedioita ennenkuin sitä havahtuu oman elämänsä heikkouteen. Juuri tuon heikkouden myöntäminen oli ensimmäinen askel tässä elämäntaparemontissa.

Täytyi todeta rehellisesti itselleen, että kaikki valinnat mitä päivän aikana tein oli suuremmaksi osaksi vääriä. Pienet valonpilkahdukset siellä täällä eivät pitkällä tähtäimellä saaneet oloani yhtään paremmaksi. Olin huonossa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Vaati paljon, että sain itsestäni irti tehdäkseni edes pieniä arkisia askareita. Oli paljon helpompaa vaan istua sohvalla ja antaa ajan kulua. En myöntänyt itselleni, että alkoholi oli ongelma. En myöntänyt itselleni, että väärinkäytin kehoani päivittäin. Elin harhassa, josta herääminen säikäytti minut pahanpäiväisesti.

Tuona päivänä päätin, että elämäni suunnat täytyy muuttua. Tiesin jo silloin kun tämän päätöksen olin tehnyt, että matka ei tulisi olemaan helppo. Mutta ei elämäni aikaisemmin ollut yhtään sen helpompaa, se oli vain harhainen kuvitelma siitä että kaikki oli hyvin. Kun itselleen sai rehellisesti myönnettyä, että elämäntyyli jota sillä hetkillä elin oli väärä ei matkan aloittaminen pelottanut enään niin paljon.

Nyt tätä uutta elämää on kulunut reilu 3kk:ta. Vanha elämä ja sen tavat kummittelevat vielä taustalla, mutta nyt on paljon helpompaa kohdata "möröt" ja siirtää ne sivuun. Kyllä niitä vaikeita päiviä on ollut ja monia sellaisia hetkiä, että miksi rääkkään itseäni näin? Mutta joka kerta sen "rääkin" jälkeen ymmärrän sen. Se tunne minkä saan kun tiedän taas saavuttaneeni jotain tai olen päässyt muka ylitsepääsemättömän esteen yli on mahtava. Omien rajojen ylittämisen tunnetta ei pysty korvaamaan mikään keinotekoinen tunne.

Olen päivä päivältä enemmän sinut itseni kanssa. Pystyn katsomaan itseäni peilistä ja vastaan katsoo mies jolla on tavoite. Mies joka ei luovuttanut vaikka olisi voinut. Mies joka on elämässään tehnyt paljon väärää, mutta on antanut virheensä itselleen anteeksi.Mies joka pystyy kohtaamaan tulevaisuuden ja tulevat vastoinkäymiset selkäsuorana. Mies joka on kerrankin rehellisesti onnelinen kaikesta mitä on jo tähän menessä saavuttanut.

En kadu mitään, en edes virheitä joita olen tehnyt sillä ne ovat kasvattaneet minua. Jotkin noista virheistä, joita olen tehnyt olisi pitänyt jättää tekemättä. Mutta ne on menneisyyttä sitä ei voi muuttaa sen kanssa on vain elettävä ja pidettävä huolta ettei tee niitä toiste.

Nyt minulla on suunta ja se suunta tuntuu oikealta. Matka tulee olemaan vielä pitkä ja kivinen, mutta nyt minulla on voimia kulkea se. Mitä pidemmälle kuljen sitä enemmän minulla on voimia kohdata haasteet.

Ei muuta kuin mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille.

Luokaa itse onnenne. Onni ei tule luoksenne sen eteen on tehtävä töitä.

- Marko

Hei,

Täällä kirjoittelen taas kirkkainmielin. Hetkellisesti vaivuin jo epätoivoon, kun paino tuntui pysyvän paikoillaan vaikka mitä teki. No paino on edelleen siellä missä aikaisemmin kun kirjoitin, mutta olkoon. Täytyy pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja lopettaa vaa'an tuloksen tuijottaminen.

Keskiviikon huonosää ja motivaation puute sai minut jättämään keskiviikon lenkki väliin. Tämä ei tosin ollut ollenkaan huonoratkaisu, koska eilinen lenkki oli enemmän kuin onnistunut. Otin tyttäreni mukaan rattaisiin ja kävin kävelemässä ( otin jopa muutaman juoksu vedonkin) rattaiden kanssa. Reilu 15kg lisäpainoa sai kummasti hien virtamaan ja tyttäreni hop hop kiritys sai hymyn huulille. Huomasin myös, että keskiviikon lepo hetki tuli tarpeeseen, jaksoin paljon paremmin eilisen lenkin.

Tästä vedinkin johtopäätöksen, että vain 1 päivän lepoa viikossa ei välttämättä riitä. Faktahan on se, että kroppa tekee lihasta levossa ei treenin aikana. Täytyy seurata tuloskehitystä, nyt kun otan toisen lepopäivän viikolle. Eli tästä eteenpäin lepään keskiviikon ja sunnuntain. 5 päivää viikossa treeniä sali / lenkki. Ehkä tuon levon tuoma energia auttaa jaksamaan ja tekemään viikon harjoitteet myös tehokkaammin.

Tänään olisi edessä jalkatreeni salilla ja huomenna jo perinteeksi tullut 6km kävely / juoksu lenkki. Sunnuntaina sitten taas lepoa. Motivaation puute olikin onneksi vain hetkellinen mielenhäiriö. Nyt on taas ajatukset kasassa ja motivaatio liikuntaa kohtaa on saatu taas takaisin. Näitä päiviä tulee varmasti vielä eteen, mutta nyt tiedän että niistä pääsee yli. Pitää vain uskoa itseensä. Lenkin jälkeen on kuitenkin niin hyvä olo ja sen kautta olen myös onnellisempi, että täytyyhän tätä jatkaa.

Suosittelenkin kaikille, jotka kokee joskus samanlaisia tunteita rauhoittumaan ottamaan aikaa itselleen ja unohtamaan liikunna hetkeksi. Kyllä se palo liikuntaa kohtaan taas palaa. Sohvalle ei loppujen lopuksi edes halua jäädä, koska sieltä ei vain yksinkertaisesti saa samanlaisia fiiliksiä kun lenkin jälkeen.

Nyt ei muuta kuin reippainmielin kohti viikonloppua. Viettäkää ihmiset mukava viikonloppu. Seuraavaan kertaan....

- Marko

Hei,

Tänään oli taas vaikea aamu. Eiliset ajatukset myllersivät yöllä päässäni ja kaiken lisäksi rangaistuslaukauksiin jatkunut kiekkopeli verotti tarvittavaa lepoa aivan liikaa. Sain kuitenkin jotenkin itseni revittyä sängystä ylös. Eilisen salin treenaukset tuntuivat vielä lihaksissa ja pitkälle venynyt ilta ilman syömistä tuntui vatsassa, kun kampesin itseni sängystä.

Ajatukset ovat vieläkin sekaisin ja kestää varmasti vielä tovin, ennenkuin saan taas motivaation kuntoon. Toisetelen itselleni jo kuluneita fraaseja kyllä se siitä, hitaasti mutta varmast jne. Aamupuuron sain kuitenkin tehtyä ja juotua kupin kahvia, eli se rutiini on jo melkein automaatiota aamutoimissani. Energiaa tähän päivään tarvitaankin. Tulee olemaan stressava päivä, tärkeä neuvottelu edessä ja n. 5 tuntia yöunia ei lupaa helppoa päivää. Lenkillekin pitäisi sitten vielä illalla raahautua.

No tänään sitten mennään lenkille joko hymyillen tai irvistellen, mutta sinne kuitenkin menen. Ilma ei myöskään tuo yhtään helpotusta lenkkeilyyn, mutta pakko se on vielä kokeilla. Ehkä tämä on vain hetkellistä. Ehkä pian taas saan ilon liikuntaa kohtaan takaisin.

Pitää varmaan yrittää löytää se ilo ja onni jostain muusta kuin tuloksista. Koska loppujen lopuksi jokaisen lenkin jälkeen oli se ollut vaikea tai helppo niin aina on hyvämieli ollut. Ehkä pelkästään jo hyvänmielen saaminen motivoisi jatkamaan. Jälleen kerran toistelen mielessäni kuluneita fraaseja; ei ne tulokset vaan se hyvämieli, ei se painonpudotus vaan onni jne.

Ehkä tämä tästä vielä. Sen päätin kuitenkin eilen, että helposti en luovuta. Nyt on synkkää aikaa, mutta varmasti jos vain jaksaa edetä niin kyllä se ilo liikuntaa kohtaan vielä löytyy. Ehkä se on sama kuin huonona lenkkipäivänä ensimmäiset 3km sattuu jalkoihin ja tekisi mieli kääntyä takaisin, mutta kun vain jatkaa niin kipu häviää ja lenkki taas maistuu.

Luovuttaminen ei ole vaihto ehto. Tähän ehkä kiteytän tämän tarinan. Katsotaan nyt katkeaako selkäranka vai vahvistaako nämä vastoinkäymiset vain minua. Sen voi vain tulevaisuus näyttää. Mutta kuten jo kirjoitin, luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

Mukavaa helatorstaita ja viikon jatkoa teille.

Seuraavaan kertaan....

- Marko